Ohjelmistopaljastus keväälle: sarjakuvasarja yhteistyössä Episodi-lehden kanssa

Yleisöäänestyksessä viisi elokuvaa, joista yksi nähdään osana Orionin kevään 2016 ohjelmistoa.

Sarjakuvan ja elokuvan läheisestä suhteesta todistavat paitsi lukuisat sarjakuvafilmatisoinnit myös sarjakuvakerronnasta valkokankaalle (ja toisinpäin) siirtyneet vaikutteet. Useiden viime vuosien menestyselokuvien takaa (mm. Sin City, Batman-elokuvat) löytyy sarjakuva.

Orionin kevätkauden 2016 ohjelmistossa nähdään yhdessä Episodi-lehden kanssa kuratoitu sarjakuva-aiheisten elokuvien sarja, jonka sisältöön nyt myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa. Omaa suosikkia viidestä ehdokkaasta voi äänestää Episodin nettisivuilla. Äänestäjien kesken arvotaan kaksi kahden hengen vapaalippupakettia voittajaelokuvan näytökseen sekä muita elokuva-aiheisia palkintoja.

Äänestys on käynnissä Episodin verkkosivuilla 23.10. saakka:
http://www.episodi.fi/kilpailut/aanesta-sarjisleffa-kavin-kevaan-ohjelmistoon/

Orionin kevään ohjelmisto julkistetaan marras-joulukuun vaihteessa.