Peter von Bagh in memoriam

"Jos sinulla on neljä projektia kesken, etkä tiedä, miten selviäisit niistä, ota vielä yksi." – Peter von Bagh

Peter von Bagh (syntyi 1943 Helsingissä, kuoli 2014 siellä) oli renessanssi-ihminen: elokuvakriitikko ja historioitsija, elokuvaohjaaja ja ohjelmistonsuunnittelija, festivaalijohtaja, päätoimittaja, kirjailija (34 kirjaa, monet isoja), kirjankustantaja ja suurkonserttien impressaari viidellä vuosikymmenellä. Hänellä oli myös täysi ura radiossa (mm. sata tunnin ohjelmaa sarjassa Elämää suuremmat elokuvat, 1984–1993) ja televisiossa (palkittuja sarjoja ja ohjelmia), ja hän oli yliopiston professori, joka opetti monen sukupolven elokuva- ja teatterikoululaisia.

Jo 1950-luvun teini-ikäisenä filmihulluna Peter von Bagh herätti sukupolvensa huomiota Oulussa, ja maine levisi pian koko maahan. Kansainvälisiä yhteyksiä von Bagh alkoi hankkia 19-vuotiaana matkustaessaan Kielissä pidettyyn amerikkalaisen elokuvan seminaariin. Siellä hän tutustui ruotsalaiseen Stig Björkmaniin ja brittikriitikoihin, jotka tunnettiin pian Movie-koulukuntana.

Petteri opittiin tuntemaan vakavana nuorena miehenä, vihaisena nuorena miehenä ja herjaa heittävänä nuorena miehenä. Hänen taustansa oli 1950-luvun kulttuurimodernismi. Yliopistot olivat vielä eliittiyliopistoja; massayliopiston aika ei ollut vielä alkanut. Von Bagh kirjoitti Ylioppilaslehteen sen maineikkaimmalla kaudella, samoin Parnassoon, kulttuurimodernismin lipunkantajaan. Hänet tunnettiin "eliitti-Petterinä". Kun von Bagh aloitti radiossa ja televisiossa 1960-luvun alussa, hänellä oli vakava ääni ja konservatiivinen tumma puku.

Von Baghista tuli 1960-luvun alun kulttuuriradikalismin keskeinen hahmo. Hän tutustui aikansa johtaviin nuoriin kirjailijoihin, muusikoihin, teatteri-ihmisiin, kriitikoihin ja uuden aallon elokuvantekijöihin, varsinkin Filminorissa, yhtiössä, jonka Risto Jarva ja Jaakko Pakkasvirta perustivat vuonna 1962.

Von Bagh harjoitti kritiikkiä sanomalehdissä, aikakauslehdissä, radiossa ja televisiossa. Hän haastatteli Carl Th. Dreyeriä, Alfred Hitchcockia ja Fritz Langia. Hän oli Jyväskylän Kesän dynamoja 1960-luvulla, hän oli mukana perustamassa Filmihullu-lehteä vuonna 1968, ja myöhemmin hänestä tuli sen päätoimittaja. Hän oli Suomen Elokuva-Arkisto r.y.:n toiminnanjohtaja 1967–1970 ja ohjelmistonsuunnittelija vuoteen 1984.

Von Baghin sosiologian kurssien opiskelutoverit Pekka Gronow ja M. A. Numminen alkoivat rehabilitoida populaarimusiikkia, eikä kyseessä ollut vain porvariston ärsyttäminen. Uutta luovia levymerkkejä perustettiin, kuten Love Records vuonna 1965, ja von Bagh oli mukana niissä. Nummisesta tuli suomalaisen undergroundin keskushahmo. Innoitusta haettiin amerikkalaisista happeningeista, konserteista ja elokuvista, mutta tulos oli suomalais-omaperäinen. Von Baghin elokuvaura alkoi 8 mm:n underground-elokuvilla kuten Elämää suomalaismetsissä. Elokuva-arkistossa von Bagh toi maahan P. Adams Sitneyn legendaarisen kiertävän New American Cinema -ohjelman, joka antoi suomalaiseen taidekenttään pysyviä vaikutteita.

Kriitikosta elokuvantekijäksi: Peter von Bagh kulki Ranskan uuden aallon (Godard, Truffaut, Rohmer, Rivette) polkua. Suomessakin Roland af Hällström, Nyrki Tapiovaara ja Jörn Donner olivat kukin vuosikymmenellään kulkeneet tuota reittiä, mutta von Bagh jatkoi elokuvakritiikkiä elokuvantekijänä heitä syvällisemmällä tavalla, joka on verrattavissa Chris Markeriin, Jean-Luc Godardiin ja Edgardo Cozarinskyyn.

Kokeiltuaan fiktion parissa alkuvaiheessa von Bagh keskittyi sittemmin ei-fiktioon, ja hänestä tuli kompilaatioelokuvan mestari. Tuosta aiheesta hän kirjoitti myös väitöskirjansa Peili, jolla oli muisti (2002). Olaf Möller ja ohjaaja itse ovat jakaneet von Baghin kompilaatioelokuvat kahteen vaiheeseen: selostamattomaan Emile De Antonio -vaiheeseen ja selostettuun Chris Marker -vaiheeseen.

Suomalaisen elokuvan studiokausi päättyi vuonna 1962 television läpimurron seurauksena. Uusi aalto oli alkanut 1950-luvulla, ja von Baghista tuli Filminorin käsikirjoittaja 1969–1972 kolmessa Risto Jarvan elokuvassa ja Jaakko Pakkasvirran Kesäkapinassa (1970); viimeksimainittu oli Godard- ja Brecht-vaikutteinen mutta omaperäinen suomalainen kollaasitaiteen saavutus.

Von Baghin yleiseen levitykseen tehdyistä elokuvista ensimmäiset olivat satiireja (Pockpicket, 1968, Joulukuu, 1969). Hän teki myös ironista cinéma-véritétä (Liikemiehen muotokuva, 1970) ja osallistui ciné-tractiin Vanhan valtaus (1968). Näkökulma oli irvaileva.

Peter von Baghin ainoa pitkä näytelmäelokuva Kreivi (1971) rikkoi näytelmän ja dokumentin rajoja. Se oli myös askel "eliitti-Petterin" muodonmuutoksessa "populaari-Petteriksi", mutta kyseessä ei ollut muutos äärimmäisyydestä toiseen vaan pikemminkin näköalan avartuminen, askel jatkuvassa kehityksessä kohti uusia synteesejä. Oikeastaan von Bagh ei ollut milloinkaan ollut elitisti vaan aina kaihtanut jakoa eliitti- ja populaarikulttuuriin.

***

Katso lisää Orionissa järjestettävästä muistotilaisuudesta.