Kaikki kuvaa – elokuvakasvatusta helposti ja hauskasti

Tuotantoyhtiö Amazementin kehittämä, tammikuussa 2013 avautunut Kaikki kuvaa -elokuvakasvatussivusto sai alkunsa muutamasta yksinkertaisesta havainnosta: suomalaiset mediakasvatusmateriaalit ovat yksinomaan kirjallisia ja kasvattajille tarkoitettuja. Lisäksi elokuvakasvatusta on huonosti tarjolla asutuskeskusten ulkopuolella.

Halusimme korjata tilanteen: Kaikki kuvaa -sivustolla oppimateriaali on audiovisuaalista ja lapset voivat käyttää sivustoa itse. Internetin välityksellä elokuvakasvatus löytää tiensä minne vain, milloin vain. Helppoa ja hauskaa -sloganimme on avain kaikkeen: on tärkeää pitää kynnys matalana ja tekeminen maanläheisenä – kuvaaminen tapahtuu nappia painamalla ja kamera-ajo onnistuu skeittilaudalla.

Parissa vuodessa sivuston anti on laajentunut paljon: alun perin oppimateriaalimme keskittyi perinteiseen näytelmäelokuvaan, mutta elokuva on paljon muutakin. Vuonna 2014 julkaisimme erilliset dokumenttielokuvaa, musiikkivideota ja harrastevideota käsittelevät uudet videotutoriaalit. Nyt 2015 laajensimme tarjontaa entisestään, kun mukaan liitettiin animaatioelokuvan sekä ohjaamisen ja tuottamisen videotutoriaalit.

Tuottamamme oppimateriaalin lisäksi vähintään yhtä tärkeässä asemassa sivustolla on käyttäjien itse tuottama sisältö. Koulukinon Kelaamo-palvelun kanssa yhteistyössä toteutettu elokuvien lähetyspalvelu mahdollistaa lasten ja nuorten omien elokuvien lähettämisen sivustolle ja Kelaamoon ympäri vuoden. Lasten ja nuorten elokuvia onkin julkaistu sivustolla jo pitkälle neljättäsataa.

Vuosittain järjestämme myös valtakunnallisen Kaikki kuvaa -kilpailun, joka laajeni keväällä 2015 Suomen suurimmaksi elokuvakilpailuksi. Kahden kuukauden kilpailuaikana yli kaksituhatta 8–15-vuotiasta ympäri Suomen osallistui kisaan. He tekivät ja lähettivät kilpailuun yhteensä 280 elokuvaa. Kaikki huipentui toukokuussa Yle TV2:lla esitettyyn puolituntiseen gaalalähetykseen, johon kutsuttiin kaikkien finalistielokuvien tekijät ja palkittiin parhaat. Yleisradion kanssa hyvin alkanut yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa.

Vaikka Kaikki kuvaa -sivusto tavoittaakin netin kautta itsenäisen etäopiskelun muodossa lapset ja nuoret ympäri Suomen, lähiopetuksen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Todella monet opettajat ovat ottaneet materiaalimme oman opetuksensa tueksi ja haluamme tukea tätä kehitystä myös itse. Tästä syystä Kaikki kuvaa -hankkeeseen kuuluu olennaisena osana myös työpajatoiminta, jota järjestämme niin ikään valtakunnallisesti. Työpajojen merkeissä hanke on kulkenut Hangosta Haukiputaalle ja työpajoissa on päästy syventämään sivustolla opittuja taitoja. Työpajojen yhteydessä olemme pystyneet keskittymään lasten kanssa myös entistä paremmin medialukutaidon kartuttamiseen ja siihen liittyviin kysymyksiin.

Arttu Haglund
tuottaja, Kaikki kuvaa
Tuotantoyhtiö Amazement
arttu.haglund@amazement.fi
amazement.fi

Kuvat: Arttu Haglund, Teemu Salminen