Mediakasvatus vihapuheeseen puuttujana

Tarkastelimme tamperelaisten lukiolaisten kanssa juuri päättyneen lukuvuoden aikana saamelaiskuvaa suomalaisessa mediassa. Tehtävä oli osa historian ihmisoikeuskurssilla tekemääni opetusharjoittelua. Vertailimme 1980–90-lukujen taitteessa tehtyä Pulttibois-sketsiä saamelaismiehistä Naima-Aslakista ja Soi-kiapäästä sekä muutama vuosi sitten julkaistua Märät säpikkäät -sarjan musiikkivideota, jossa suomenkielisiä lauluja on parodioitu pohjoissaameksi. Opiskelijat nostivat esiin, että ensimmäisestä esitetty katkelma vaikutti jälkimmäistä hauskemmalta. Kriittisen mediakasvattajan jatkokysymys opiskelijoille tiivistyi yhteen sanaan: ”Miksi?”

Tällaiset kysymykset voivat herätellä tiedostamaan toiseuttavia valtasuhteita enemmistön ja vähemmistöjen välillä sekä pohtimaan omaa katsoja-asemaa. Tärkeää on oivaltaa, että esitysten tuottamilla mielikuvilla on erilaisia vaikutuksia eri ihmisten elämiin. Maaliskuussa julkaistu oikeusministeriön (OM) selvitys tuo esiin vähemmistöryhmien kokemuksia vihapuheesta ja häirinnästä. Selvitykseen osallistunut saamelaisvastaaja kertoi kokeneensa vihapuhetta koulussa ja mediassa esiintyvän virheellisen tiedon perusteella: ”Kun minulle itselle opetettiin koulussa omasta kulttuuristani ja taustoistani huomasin miten väärää, vanhaa ja/tai yleistävää ’tieto’ oli. Media antaa jatkuvasti saamelaisista väärää kuvaa…”

OM:n selvitys määrittelee vihapuheen julkisuudessa esitetyksi ilmaisuksi tai puheeksi, jolla levitetään, yllytetään, ylläpidetään tai oikeutetaan vihaa. Vihapuheen kohdalla korostetaan myös sen kokemista uhkaavaksi ja loukkaavaksi. Käsitteellisesti vihapuhe eroaa häirinnästä, joka on kirjattu yhdenvertaisuuslakiin ja tarkoittaa ihmisarvoa loukkaavaa käytöstä. Yleisimmin vihapuhetta koetaan kaduilla, puistoissa ja muilla julkisilla paikoilla. Toiseksi yleisintä vihapuheen kokeminen oli internetissä erityisesti julkisilla keskustelupalstoilla ja Facebookissa.

Saamelaisten lisäksi selvityksen kohderyhmänä olivat romanit, vieraskieliset, ulkomaiden kansalaiset ja maahanmuuttajataustaiset henkilöt, vammaiset henkilöt, uskonnollisiin vähemmistöihin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt. Vähemmistöjen kohdalla on myös huomioitava erojen risteävyys – esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin identifioituva henkilö voi samalla olla vieraskielinen ja/tai vammainen.

Vihapuhe on vaikuttanut eniten vähemmistöjen yleiseen turvallisuudentunteeseen. Tiettyihin paikkoihin liikkumista on vältetty, mikä on näkynyt esimerkiksi sosiaalisen kanssakäymisen vähenemisenä ja oman vähemmistöryhmään kuulumisen peittelemisenä. Vastaava ilmiö on havaittavissa median käytössä. Vastaajat totesivat pitävänsä vihapuheen vuoksi taukoja sosiaalisen median käytöstä ja poistavansa vihamielisiä sisältöjä jakaneita henkilöitä Facebookin kaverilistalta. Lähes neljännes vastaajista oli kokenut vihapuhetta poliitikon tai julkisessa asemassa olevan henkilön taholta. Tällainen puhe voi siirtyä osaksi arkisempaa keskustelukulttuuria.

OM:n selvitys tuo esiin, että vihapuhe voi sananvapauden näkökulmasta rajoittaa mielipiteitä ja kaventaa julkisessa keskustelussa käytettyjä argumentteja. Tämä on näkynyt esimerkiksi tutkijoiden toiminnassa. Toisaalta sananvapauden rajojen vetäminen on haastavaa, ja oikeusteitse verkon vihapuhetta tulee ilmi vain vähän. Vihapuhe on kielletty monien palveluiden käyttösäännöissä, mutta keskustelupalstat voivat oma-aloitteisesti toimia vastuullisen sanankäytön edistämiseksi. Palvelujen sisällä tehdyt ilmoitukset eivät välttämättä johda erillisiin toimiin. Selvitys suositteleekin, että nykyisiä vihapuheen ilmoittamisen kanavia tulisi kehittää.

Ihmisoikeudet ja osallisuus keskiöön

Vastaajat kokivat, että vihamielinen puhe ja käytös ovat tulleet viime aikoina sallitummaksi, mutta vihapuheeseen puuttumisen kulttuuri ei ole kasvanut. Mediakasvatus on keskiössä tällaista puuttumisen kulttuuria rakennettaessa. Viime aikoina Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut toimintaohjelman vihapuheen ja rasismin estämiseksi, ja EU:n neuvosto korostaa medialukutaidon ja koulutuksen merkitystä vihapuheen vastustamisessa. Medialukutaidon kehittäminen antaa valmiuksia vastustaa perättömiä väitteitä ja niiden aiheuttamaa pelkoa. Tärkeä rooli virheellisen tiedon oikaisemisessa on toimitetulla medialla, sillä se voi haastaa mielipiteitä ja esittää vasta-argumentteja. Osallisuuden näkökulmista medialukutaito tarkoittaa omaa aktiivista toimimista, josta esimerkkinä on nuorten Ei vihapuheelle -liike.

Mediakasvatus pitää sisällään arvo- ja asenneulottuvuuden. Verkon vihapuhetta voidaan ennaltaehkäistä nostamalla kasvatuksessa selkeästi esiin ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuusnäkökulmia. Esimerkiksi lapsen oikeus mielipiteeseen pitää sisällään ulottuvuuden siitä, että oma ilmaisu ei loukkaa toisen oikeuksia. Näitä rajoja voidaan pohtia sekä tukea lasten ja nuorten osallisuutta ottamalla kantaaottavia valokuvia. Vähemmistöjen ja enemmistön välistä jännitettä puolestaan voidaan purkaa tarkastelemalla kriittisesti niitä normeja, joilla mediatekstit käsittelevät eri ihmisryhmien asioita. Vähemmistöihin liittyvää kirjoittelua voidaan tarkastella myös historiallisesta näkökulmasta.

Mediakasvattajilla ja muilla aikuisilla on myös tärkeä rooli viestiä, että vihapuheen ja häirinnän kokemuksista voidaan keskustella ja että niihin suhtaudutaan vakavasti. Miksi-kysymysten esittäminen voi parhaimmillaan auttaa uudenlaisten näkökulmien oivaltamisessa ja osallistumiseen kannustamisena. Vihapuheeseen puuttuminen voi tuntua hankalalta aiheelta. Toisaalta se on suora vastaus siihen, miksi mediakasvatusta tehdään.

Matti Pihlajamaa
siviilipalvelusmies
mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö, KAVI
Kirjoittaja on kasvatustieteen kandidaatti (mediakasvatus) sekä yhteiskunnallisten aineiden opetuksesta kiinnostunut kansainvälisen politiikan maisteriopiskelija.

Ylin kuva: Steve Parkinson, Flickr, CC BY-NC-ND 2.0
Alin kuva: Edvard Enqvist

KAVIn työntekijät , MEKU