Sosiaalisen median vuoksi Suomesta Syyriaan?

Millainen merkitys medialla on, kun nuoria lähtee Suomesta Irakin ja Syyrian konfliktialueille? Voidaanko heidän kohdallaan puhua yksiselitteisesti radikalisoitumisesta? Entä millaisia laajempia ilmiöitä radikalisoitumispuhe tuottaa yhteiskunnassa?

Kysymyksiä on merkityksellistä miettiä myös mediakasvatuksen näkökulmasta, jonka asialistalle radikalisaatiokeskustelu on nostettu. Radikalisoituminen herättää tällä hetkellä yhteiskunnallista keskustelua. Ilmiötä määritellään eri tavoin, ja aina radikalisoitumisen tai lähikäsitteiden merkitystä ei avata. Mediakasvatukseen aihe on liittynyt erityisesti ääriliikkeiden teknologiavälitteisen rekrytoinnin myötä. Tässä pohdin radikalisoitumista CERENin 15.11. järjestämän keskustelutilaisuuden sekä Marko Juntusen, Karin Creutz-Sundblomin ja Juha Saarisen tuoreen tutkimuksen valossa.

Taustalla arvojen, toiminnan ja uskonkäsitysten jatkuva pohdinta

Keskustelutilaisuudessa esiintyneen Creutz-Sundblomin mukaan aiheesta puhutaan paljon, mutta tiedämme siitä hyvin vähän. Uusi tutkimus on Suomessa ensimmäinen laatuaan, ja se selvittää suomalaislähtöisten musliminuorten liikkuvuutta Suomesta Syyrian ja Irakin konfliktikentille. Suomen kontekstissa kyseessä on marginaalinen ilmiö, ja sitä ei tule yhdistää koko muslimiväestöön.

Tutkimuksessa radikalisoituminen määriteltiin prosessiksi, jonka aikana henkilö omaksuu valtavirtayhteiskunnan vastaisia näkemyksiä, torjuu olemassa olevan sosiaalisen järjestyksen ja haluaa korvata tämän uudella erilaisella järjestelmällä. Radikalisoitumisella viitataan siis laajempaan kokonaisuuteen, joka kattaa monenlaista poliittiseen muutokseen tähtäävää ääriajattelua.

Syyriaan suuntautuva liikkuvuus ei näytä tutkimuksen perusteella olevan radikalisoitumisprosessin päätepiste, vaan kyseessä on kompleksisempi nuorten oman toiminnan, arvojen ja uskonkäsitysten jatkuva pohdinta. Alueille lähteneet tulevat monenlaisista taustoista, eikä syrjäytyminen näyttäisi olevan keskeinen taustatekijä lähdölle.

Sosiaalinen media yksi tekijä ääriliikkeisiin liittymisessä, ei perimmäinen syy

Sosiaalisella medialla on tutkimuksen mukaan merkitystä nuorten liittymisessä väkivaltaisiin ääriryhmiin, kun eri ryhmät ovat tehneet väkivaltaisista kuvista ja videoista propagandavälineitä. Konfliktialueelle matkustaneet ovat myös pyrkineet rohkaisemaan muita liikkumaan alueelle median välityksellä.

Sosiaalisen median merkitystä kuitenkin monesti yliarvioidaan. Kansainvälisen tutkimuksen valossa sosiaalinen media muodostaa vain yhden väylän ääriliikkeisiin liittymisessä, ja se toimii ennemminkin liittymistä tukevana tekijänä kuin sen perimmäisenä syynä. Ääriryhmittymistä esimerkiksi ISIS on toiminut järjestelmällisesti rekrytoidakseen nuoria, mutta Suomessa ei ole ainakaan tämän tutkimuksen perusteella merkkejä järjestelmällisestä rekrytoinnista.

Suomessa väkivaltaisen ääriajattelun ja -toiminnan ehkäisemiseksi toimii esimerkiksi Radinet-hanke. Pelkkä mediakasvatus ei pysty torjumaan ääriliikkeisiin liittymistä, mutta medialukutaitoja edistämällä voidaan tarjota välineitä propagandan tunnistamiseen. Mediakasvatuksen näkökulmasta voidaan myös käsitellä mediavälitteisiä rekrytointikeinoja yleisellä tasolla. Tällöin niiden toimintaa voidaan myös paremmin vastustaa.

Pitkäjänteinen ihmisoikeus- ja mediakasvatus tärkeää

Keskustelutilaisuudessa pohdittiin, miten liikkuvuus liittyy laajemmin lähtijöiden kokemuksiin konfliktien ja maailmanpolitiikan epäoikeudenmukaisuuksista. Suomen kontekstissa mediakasvatuksen avulla konflikteja ja konflikteihin liittyvää uutisointia voidaan käsitellä kriittisesti. CMI on myös hiljattain julkaissut materiaalia konfliktinratkaisun käsittelemiseksi kasvatuksessa.

Tärkeää on myös tarkastella mediakuvausten rajallisuutta. Uutisoinnissa radikalisoitumista käsitellään monesti vierastaistelijoiksi lähtemisenä. Tutkimuksen perusteella alueelle matkanneet nuoret toimivat myös muunlaisissa tehtävissä, kuten jihadististen järjestöjen yhteiskunnallisessa toiminnassa ja konfliktialueella toimivien islamilaisten järjestöjen humanitaarisessa toiminnassa. Alueelle ei myöskään lähdetä yksiselitteisen radikalisoitumisprosessin seurauksena.

Ihmisoikeus- ja mediakasvatuksella voidaan yksilöön keskittyvän radikalisoitumisen ehkäisyn sijaan puuttua rakenteelliseen islamofobiaan ja vihapuheeseen, jotka keskustelijoiden mukaan vahvistavat radikalisoitumista tukevaa ilmapiiriä. Radikalisoitumisen kontekstissa mediakasvatusta ei siis kannattane miettiä nopeana ratkaisuna, vaan osana pitkäjänteistä yhteiskunnallista kasvatusta.

Matti Pihlajamaa
siviilipalvelusmies
mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö, KAVI
Kirjoittaja on kasvatustieteen kandidaatti (mediakasvatus) sekä yhteiskunnallisten aineiden opetuksesta kiinnostunut kansainvälisen politiikan maisteriopiskelija.

KAVIn työntekijät , MEKU