Jatko-osahelvetti

13.01.2018 - 28.04.2018
Ihmisen ikävä toisen osan luo on kauhuelokuva-alan kantava voima.

Avausteosten ei aina tarvitse olla etusijalla. Jatko-osahelvetti on valikoima 35-millisiä kauhufilmejä sarjojen kakkospaikoilta. Niiden perushaaste on ollut tehdä karmivuudesta sekä tuoretta että tuttua. Taktiikat vaihtelevat ja avaavat mehevän kulman 1970–1990-luvun kauhusta nauttimiseen.

Psyko II (Psycho II, 1983) onnistui ylittämään historiallisen nuivat odotukset. Makaaberit yllätykset jatkuvat 22 vuoden tauon jälkeen, kun Norman Bates (Anthony Perkins) saa terveen paperit ja palaa kauhumotelliin. Hitchcockinsa huolella opetellut australialainen Richard Franklin oli nappivalinta ohjaajaksi.

Aikuistuvan Regan-tytön (Linda Blair) riivaus jatkuu John Boormanin visuaalisesti upeassa Manaaja II: luopiossa (Exorcist II: The Heretic, 1977). Papin kaavun puki päälleen Richard Burton. Vaikka kirjailija William Peter Blatty julisti toisen osan pannaan, kuuluvat Pazuzu-demonin voimannäytöt sarjan huikeimpiin osuuksiin. Ennio Morriconen villi ja majesteettinen musiikki soi myöhemmin Quentin Tarantinon The Hateful Eightissä.

Larry Cohenin It’s Alive -trilogian toisessa osassa It Lives Again (1978) periamerikkalaista arkea terrorisoivien hirviövauvojen määrä on kasvanut yhdestä kolmeen. Postuumisti sovitettujen Bernard Herrmannin katkelmien säestämä piruilu kiellettiin Suomessa. Robin Wood (Hollywood Vietnamista Reaganiin) kohotti teoksen yhdeksi 1970-luvun rikkaimmista kauhuelokuvista.

Elokuussa edesmenneen Tobe Hooperin The Texas Chainsaw Massacre 2 (1986) on ohjaajan uran hillittömin huippu. Maaninen Dennis Hopper pääsee oikeuksiinsa moottorisahaa heiluttavana seriffinä, jonka missio on pysäyttää Leatherfacen kannibaaliperhe.

Dario Argenton Inferno (1980) on Suspirian maineikas jatko, joka saa nyt Suomen teatteriensiesityksensä. Kolmeksi äidiksi kutsuttujen mahtinoitien voimapiiri yltää New Yorkista Roomaan. Alkemististen symbolien ja salamurhien labyrintti lumoaa uskaliaalla värien ja äänen käytöllä. Verdin aariat ja Keith Emersonin syntetisaattorit fuusioituvat musiikkiraidalla.

Pohjoismaisten videolevittäjien rahoittama Wes Cravenin The Hills Have Eyes 2 (1984) valmistui juuri ennen Painajaista Elm Streetillä. Suomessa kielletyn teoksen kopio on odottanut esitystään kaikki nämä vuodet. Korkeakalloisen Michael Berrymanin johtamat erämaan mutantti-ihmissyöjät saalistavat tällä kertaa motoristeja. Runsaina takaumina (jopa koiran silmin!) nähtävät edellisen osan käänteet kuvasi Eric Saarinen.

Hittiohjaaja James Cameronin ominta aluetta ovat kakkososat, joista merkittävin game changer on Aliens – paluu (Aliens, 1986). Entistä naisvetoisempi hahmokaarti sekä sotaelokuvan, scifin ja kauhun ainesten yhdistely olivat jotain ratkaisevasti uutta muutenkin kuin Alien-universumissa.

Italialaisen trillerimaestro Damiano Damianin ainoa Hollywood-elokuva Amityville – paholaisen piiri (Amityville II: The Possession, 1982) on kummitustalosaagan intensiivisin helmi. Kirouksen juurille palaavan ”prequelin” käsikirjoittivat Tommy Lee Wallace (Halloween III, Stephen Kingin Se) ja Lucio Fulcin luottomies Dardano Sacchetti.

Suomalaisilla oli etuoikeus kokea videomarkkinoille suunnattu Prom Night II – verijuhla (Hello Mary Lou: Prom Night II, 1987) elokuvateattereissa. Lukiopainajainen ammentaa vinkeällä draivilla vaikutteita enemmän Elm Streetin suunnalta kuin sarjan ensimmäisestä elokuvasta. Ihmekös tuo, sillä Edmontonissa kuvattu teinikauhu ristittiin vasta levitysvaiheessa Kanadan slasher-ylpeyden jatko-osaksi.

Vaikka ”Surf ykköstä” ei ole, Randall M. Badatin beach party -kauhuparodia Surf II (1984) ansaitsee paikkansa helvetissä. Kostonhimoisen neropatin kolajuoma tekee rantojen svengijengistä aivottomia mutantteja. Elokuva ”soimii periamerikkalaista perusälyttömyyttä huomattavan ankarasti”, kehui Katson Videoraadin Arto Pajukallio. Ääniraita hemmottelee kasaripopin ja surf-soundin ystävää: Oingo Boingo, The Chantays, Dick Dale, Stray Cats...

Joe Dante suostui ohjaajaksi megahittinsä jatkoon Gremlins 2 – uusi pesue (Gremlins 2: The New Batch, 1990) vasta saatuaan Warner-yhtiöltä vapaat kädet. Riemukkaan anarkistinen remellys vilisee loputtomia elokuvaviittauksia, cameoita ja metavitsejä. Tarinassa entistäkin hellyttävämpi Gizmo seikkailee Donald Trumpia muistuttavan ökymiljonäärin pilvenpiirtäjässä. Christopher Lee esittää hullua tiedemiestä. Animaatiojaksoista vastaa Chuck Jones.

Painajainen Elm Streetillä 2 – Freddyn kosto (A Nightmare on Elm Street Part 2: Freddy's Revenge, 1985) on tuottoisaan franchise-tehtailuun johtaneen teinikauhusarjan ainoa osa, jonka päähenkilö on poika. Käsikirjoitukseen ujutetut homovivahteet jäivät kokonaan huomaamatta ohjaaja Jack Sholderilta mutta eivät katsojilta: elokuva on myöhemmin noussut queer-kulttiasemaan.

Stephen Hopkinsin toiminnantäyteinen Predator 2 (1990) siirtää rastapäisen avaruushirviön viidakosta vuoden 1997 Los Angelesiin keskelle etnisten rikollisjengien sotaa. Koville joutuvina viranomaisina huseeraavat Danny Glover, Bill Paxton ja Gary Busey. Futurismia kaupunkikuvaan toi Blade Runnerin lavastaja Lawrence G. Paull.

Uinu, uinu lemmikkini 2 (Pet Sematary 2, 1992) jatkaa Stephen Kingin karmivimman romaanin tarinaa ilman kirjailijan panosta. Intiaanien hautausmaan kirot saa tällä kertaa tuta Edward Furlongin esittämä äitinsä menettänyt teinipoika. Alkuperäisen filmatisoinnin ohjaaja Mary Lambert teki toisesta osasta entistä hurmeisemman ja surumielisemmän. Lopussa soi jälleen Ramones.

Lauri Lehtinen, Antti Suonio