Montaasielokuvan äidit: Esfir Shub, Nicole Vedrès

10.01.2018 - 09.02.2018
Esfir Shub (1894–1959) kuului liki ainoana naisena neuvostoavantgarden ytimeen. Shub oli aikansa kokenein ja taitavin leikkaaja, joka vihki nuoren Sergei Eisensteinin ja monet muut montaasin saloihin. Omassa tuotannossaan hän laski perustan kokonaiselle dokumenttielokuvan lajille, kompilaatio- eli kokoomaelokuvalle.

Shubin työn perusta oli usko taiteen keinoin työstettyihin faktoihin. Hän vastusti aikansa fiktiivisiä vallankumouksenhistorian kuvauksia. Historiaa ei saanut lähestyä lavastaen. Ohjausura alkoi jättimäisellä kartoitustyöllä: Shub kävi ruutu ruudulta läpi kaiken tsaarinajalta ja vallankumousvuosilta säilyneen uutisfilmiaineiston. Työ toimi perustana kolmen pitkän dokumentin sarjalle.

Ensimmäisessä ja tunnetuimmassa teoksessaan Romanovien dynastian tuho (Padenije dinastii Romanovyh, 1927) Shub leikkasi menneen ajan viattomat uutisfilmiotokset älylliseksi ja ideologiseksi analyysiksi ristiriitojen repimästä sääty-yhteiskunnasta, joka sisälsi oman tuhonsa siemenet.

Suuri tie (Veliki put, 1927) kronikoi vallankumouksen ja sisällissodan vuosia. Sen henkilöitä ovat vallankumoushistorian myyttiset hahmot kuten Lenin ja Tshapajev. Sarjan täydentänyt Nikolai II:n Venäjä ja Leo Tolstoi (1928) on valitettavasti kadonnut.

Historian jälkeen oli nykyajan vuoro. Elokuva Tänään (Segodnja, 1930) rakentuu amerikkalaisille ja neuvostoliittolaisille uutisfilmeille ja kuvaa kahden maailman vastakkaisuutta, kontrastia talouskriisin kurjistaman kapitalismin ja voittoisan sosialismin välillä.

Seuraavaksi Shub siirtyi kuvaamaan materiaalia itse. Varsin tuntematon helmi Komsomol – sähköistämisen johtaja (Komsomol  shef elektrifikatsii, 1932) on futuristinen hymni sähkölle ja Neuvostoliiton intomielisille rakentajille. Se on myös äänidokumentin varhainen virstanpylväs. Shub taltioi työläisten kokouksen sataprosenttisella äänellä ja ennakoi kolme vuosikymmentä myöhemmin noussutta direct cinema -tyyliä.

Lauri Piispa

Kiitos: Gosfilmofond

Ranskalaisen montaasielokuvan äiti oli Nicole Vedrès, jonka mestariteos Paris 1900 (1946) valmistui kolmen vuoden tutkimustyön tuloksena. Runollisella kommentaarilla varustettu teos löi ällikällä André Bazinin, joka vertasi tulosta Marcel Proustiin. Vedrèsin apulaisena oli Alain Resnais, ja ratkaisevan herätteen Vedrèsiltä sai myös Chris Marker.